SEISOIN SILLALLA

On taas ilmoja pidellyt. Mukavuudenhaluiset huomasivat lauantai-iltana käydessään pistämässä talon ovea lukkoon, että se oli jo lukossa. Kukaan ei ollut poistunut talosta koko päivänä ulos. Musta maa ja pilvinen päivä ei houkutellut kävelylle, ei pihalle, ei pistäytymään kaupungilla eikä mihinkään muuhunkaan ulkoiseen toimintaan. Sen sijaan viihdyimme hyvin sängyssä, sohvalla ja saunassa. Sunnuntaina sen sijaan oli pakko lähteä, kun piti hakea kolmonen kotiin yökyläviikonlopusta. Lähdin sovittua aikaisemmin, jotta ehdin hengittää raitista ilmaa ja todeta talven tuhon omin silmin.

Päädyin Kyminlinnaan. Seisoin sen takana olevalla sillalla ja vastaani sauvakäveli ilmeisesti tuossa keltaisessa talossa asusteleva herrasmies. Ryhtyi juttusille. Päivittelimme talven, joka ei jaksa enää jokia jäädyttää. Herrasmiehen mukaan ennen jäätyi joesta ainakin vähemmän virtaava puoli. Häntä kiinnosti, että olinko kamerani kanssa lintujen perässä. Kerroin, että en, olin kauneuden kaipuussa. Etsimässä jotakin, jota ihastella. Kuten hänen kotinsa sijainti. 

Herrasmiehen hurmaava koti? Ja sillan toisella puolella jonkun toisen onnekkaan.

Mies jatkoi matkaa ja hieman hänen perässään siirryin minäkin autollani eteenpäin. Taas tavattiin. Mies pyysi minua kiinnittämään huomioni tien vieressä olevaan "huumankiveen" ja kertoi koko alueen lähteneen rakentumaan kiven ympärille. Käski vielä googlaamaan sen tarinan kotona. Niin minä nyt tein ja lyhykäisyydessään kivi on ilmeisesti ollut Ruotsin ja Novgorodin välisen tuntemattoman rajan rajamerkki 1200-luvulta.  Kiveä katsellessani  huomasin, että tuolla linnoituksen reunamilla menee lenkkipolku, jonka tulen takuulla vielä kävelemään.

Kyminlinnan komea viisikulmainen linnoitus seisoo jo ties monetta vuotta tyhjillään. Mikä sääli, että eivät keksi sille mitään käyttöä. Miehen ollessa armeijassa, se oli vielä armeijan käytössä. Jonkun lyhyen pätkän mies täällä viettikin ja lyhyelle iltalomalle päästessään tavattiin tässä linnoituksen takana olevalla tiellä ja mietittiin, että missä lyhyt yhteinen hetkemme vietettäisiin. Jospa silloin olisimme lehtien takaa nähneet tämän vanhan myllyn paikan, jonka nyt löysin. Uusi tuttavani kertoi siinä siis sijainneen vuosikaudet myllyn ja punaisen tuvan, joka kuului Kyminkartanolle ja kartanon toimesta se myös kylän harmiksi purettiin. Mies muisteli kaiholla kaunista punaista tupaa, jonka ruutuikkunat näkyivät tielle. Se oli jotenkin helppo kuvitella, kun talon portaat olivat vielä paikallaan.  Yritin etsiä paikasta jotain vanhaa kuvaa netin arkistoista, mutta en löytänyt. Oli siis vain tyydyttävä kuvittelemaan. 

Raput punaiseen myllytupaan?

Myllyn puolelta sain myllyn sijaan ihastella Kyminkartanoa, joka on siis keskiaaikainen suurtila, joka toimi kuninkaankartanona aina 1600-luvulle asti. Tämä nykyinen päätalo on tosin vasta 1790-luvulta ja alkuperäinen kartano sijaitsi Huumanhaaran toisella puolella. Nykyään kartanossa toimii omistajansa Lauri Piispasen yritys Eagle Data. Hetken jo riemuitsin, että pääsen kurkkaamaan kartanoon sisälle, kun siellä on näköjään tehty Yle Areenalle Kartanokeitoksia-sarjan osa, mutta sen katseluaika oli jo päättynyt:(. Hitsi.

Mahtavaa löytää kotikaupungistaan uusia paikkoja. Tänne minä raahaan pääsiäiskävelylle ystäni S:n. Matkaa on jonkun verran, mutta otetaan eväät mukaan, että jaksetaan:). Tai minähän olen siihen mennessä jo ihan kovakuntoinen kävelijä, kun kohta taas pistelen menemään töihin. Musta maa on taas vaihteeksi valkea, joten sen puoleen on onneksi valoisampi kävely tiedossa.

MUKAVUUDENHALU

Olen mukavuudenhaluinen. Miten ihanaa on aamukahvinsa kanssa pysytellä tässä lämpimässä pedissä. Kiirehtimättä. Kääriytyneenä villapaitaan ja sukkiin. Elämän hyvyys ylipäänsä tuntuu kilpistyvän minulle sellaisissa hemmotteluhetkissä. Niihin liittyyy aina kiireettömyys, väljyys ja hyvä ruoka. Kunnon kahvi. Mielellään myös hyvä seura, kauneus tai kiva tunnelma. Lämpö ei haittaa, eikä elävä tuli. Mukavuus-tekijänä pistämätön on myös meri. Mieluummin lämpimänä kesäiltana tai sitten lämpimästä sitä katsellen.

Posti polkee, vaikka läpi pakkasen ja tuiskun. Minusta on mukavampaa kävellä. 

Polkupyöräilyssä epämukavinta on ylämäet. Sen tähden en polje enää lainkaan.

Olen aloittanut miljoona elämäntapamuutosta, jotka ovat valuneet sinne kuuluisaan kankkulan kaivoon pian alkamisensa jälkeen, koska ei ole mukavaa. Ei ole mukavaa kieltäytyä herkuista, ei ole mukavaa juoda väkisin vettä tai juosta yhtenään veden juonnin vuoksi vessassa, ei ole yhtään mukavaa lähteä kuntosalille, tehdä burpeita, jumppata tai lähteä lenkille. Tällä hetkellä ulkona tuulee navakasti. Ei tunnu yhtään mukavalle se ajatus, että kohta pitäisi kävellä töihin.

Puutalot ovat mukavia.

Tässä iässä sitä pitäisi jo olla oppinut, että oikoteitä ei ole onneen. En kuulu niihin naisiin, jotka lomalle lähtiessään lottoavat ja palaavat lentokoneella lottomiljonääreinä kotiin. En niihin, jotka syövät mitä haluavat ja pysyvät silti mitoissaan. En niihin, jotka saavat liikunnasta mielihyvää ja tulevat urheiluhulluiksi. Työtä se vaatii, kuten kaikki asiat ja työstä saavutettu palkka se tuo mukavuutta mukavuudenhaluiselle.

Tässä siis toinen viimeviikkoinen työmatkakävelyni. Aikaa meni kaksi tuntia ja kilometrejä kertyi 10,23. Tämän viikon työmatkakävelyn aloitan kohta. Kameran jätän nyt suosiolla kotiin, sillä tuuli ja tuisku on niin navakka, että luulen keskittyväni vain perille pääsyyn. Palkinnoksi petaan nyt petiin puhtaat lakanat, joihin on sitten iltavuoron ja saunan jälkeen nautinnollista päänsä kallistaa:D.

Mikä sinulle on mukavuuden huipentuma? 

Sei Shonagonin mukavat: 

On ilahduttavaa, kun hevosen selässä oleva mies lausuu runoa aamunkoitteessa.

Kun löytää ison kasan tarinoita, joista ei ole lukenut.

Ja inhottavat: 

Pitäisi jo kiireessä lähteä, mutta vieras vain jatkaa jutusteluaan.

Kadehtia toisia ja valittaa omasta kohtalostaan. Puhua ihmisistä pahaa. Miten inhottavaa!

En voi sietää ihmisiä, jotka eivät sulje liukuovea jäljessään.

(Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin)

MUTTA SAULI

Uusi viikko ja uudet haasteet. Tämän viikon haaste on yksi pahimmista. Pitäisi juoda se 15,-2 litraa vettä joka päivä. Vesi ei ole minulle ikinä maistunut ja unohdan aktiivisesti juoda. Monta päivää saattaa mennä niin, että juon päivässä vain ja ainoastaan kahvia. Nyt tammikuun alusta olen sentään aloittanut aamuni lasillisella vettä, mutta siitä on vielä pitkä matka puoleentoista litraan. Mutta eiköhän tästäkin tarran avulla selvitä? 

Eilen olisi ollut huimaavan kaunis aurinkoinen pakkaspäivä, mutta en kerennyt valoisan aikaan pihalle. Nyt sen sijaan kerkeän, sillä on vapaapäivä ja olen aikeissa lähteä äänestämään maallemme presidenttiä. Nyt onkin vaikea paikka, että uskaltaako juoda vettä ennen äänestyspaikalle kävelyä? Mitä jos matkalla tulee hätä?

On tässä nyt tietysti isommatkin kysymykset edessä. Olen näet ollut ihan tyytyväinen nykyiseen presidenttiimme Sauliin. Vahinko vain, että menin tekemään vaalikoneen tässä äänestyksen alla ja sepä ei tarjonnutkaan minulle Saulia ennen kuin vasta kolmanneksi (Iltalehti) tai neljänneksi (joku toinen). Sen sijaan sain ehdokkaikseni henkilöitä, joita en todellakaan halua äänestää. Kun ryhdyin selvittämään miksi, minulle selvisi, että Sauli on eutanasian kannattaja.  Sauli siis on sitä mieltä, että henkilön voi tappaa "jos sairauteen liittyy suurta kipua ja tuskaa, joita ei voida lievittää".  Sauli, olen kanssasi täysin eri mieltä. Hoitohenkilökunnan tehtävä on joka tilanteessa vaalia elämää, ei ottaa sitä pois. Hyvään saattohoitoon tulee kuulua niin hyvä kipulääkitys, että kenenkään ei tarvitse kivuista kärsiä. Tappamisen sijaan tulee siis keskittyä saattohoidon kehittämiseen. Kuten Hollannin aina vain villimmäksi käyvä eutanasia-käytäntö kertoo, on eutanasia oikea Pandoran lipas, jonka aukaiseminen on uhkarohkea teko maailmassa, jossa  päättäjien on yhä vaikeampaa nähdä ihmisarvoa rahan takaa. Ei siis anneta mahdollisuutta siihen, että joku saa oikeuden tehdä  kuolinpäätöksiä "armosta". 

Lisäksi Sauli, sinä kristillisen maan presidentti, joka toivotat puheittesi lopuksi Jumalan siunausta, olit sitä mieltä, että kouluissa ei tulisi opettaa luomisuskoa? Oletko siis sitä mieltä, että on hyväksyttävää opettaa evoluutioteoria ja alkuräjähdys, islamilaisten, budhalaisten, taolaisten ja kaikkien muiden maailman uskontojen käsitys maailman synnystä, mutta ei meidän oman uskontomme versiota aiheesta? Jos näin, niin miksi ihmeessä? Jos et itse ehkä uskokaan luomisteoriaan, niin kuuluuhan se nyt ihan yleissivistykseen tietää ja tiedostaa, että tässä maassa asuu ihmisiä, jotka ovat kristittyjä. Ja jos et tiennyt, niin joillekin heistä on paljon järkeenkäyvempää uskoa, että maailma on suunnitelmallisesti ja ihmeellisen ihanasti luotu. Itselleni esimerkiksi evoluutioteorian ja alkuräjähdyksen ottaminen totena vaatisi miljoona kertaa suurempaa uskoa kuin omani. 

Mutta Sauli, kukaan ei ole täydellinen. Sinullakin on vielä aikaa muuttaa mieltäsi. Ja jos et muutakaan, niin et onneksi presidenttinä taida näistä saada päättää? Toivottavasti?

Joko sinä olet äänestänyt? Onko sinulle väliä sillä,  että ehdokkaasi ajattelee asioista kanssasi täysin eri tavoin? Millaiset asiat ylipäänsä sinulle merkitsevät ehdokasta valitessasi? Entä mitä mieltä olet eutanasiasta tai kreationismin opettamisesta koulussa?

KÄVELIN TÖIHIN

Kävelin keskiviikkona töihin. Sujui huomattavasti helpommin kuin uskoinkaan. Aikaa siinä meni noin 1h ja 45 minuuttia ja matka oli hyviä oikopolkujani myöten noin 9,2 km. Sää oli erittäin vaihteleva. Tuli lunta ja tuiskua ja hetkittäin olin näkevinäni auringon kajastuksen junaradan risteyksessä. Koska lumisade on näillä leveyksillä ollut yhtä harvinaista herkkua, kun lämpimät päivät kesällä, otin tilanteesta ilon irti. Loppupäässä matkaa menin nurin, kun lumi oli peittänyt jään ja astuin liukkaaseen. Onneksi ei mennyt rikki kamera eikä sen kantaja ja matka sai jatkua. Huomenna sitten sään salliessa uudestaan, mutta päivitellyllä reitillä:).

Aloitin lenkkini Metsolan puutalokortteleilta.

Sivutin ja ylitin junaratoja. Oikaisin yli puomien.

Kotka seisoo meren rannalla, joten sen joet jäävät helposti vähemmälle huomiolle. Tällä matkalla ylitin Kymijoen haaroista kaksi. Jos olisi ilmat kuin ennen vanhaa, lyhenisi työmatka kummasti, kun voisi ylitellä turvallisesti jokia. Nyt kun ne on pakko kiertää siltoja pitkin, pitenee matka hurjasti. Työkaveri juuri tänään kertoi tarinaa jostakin iloisesta ja uhkarohkeasta veikosta, joka tekojalalla ja kävelykepeillä lähti aikanaan Hovinsaarelta Sunilaan oikaisemaan joen yli. Oli matkalla pulahdellut jäihin. Hukannut veteen keppinsä, mutta tekojalka oli reissussa säilynyt ja humalaisen tuurilla oli päätynyt tehtaan puruihin makoilemaan ja sieltä ambulanssilla toimitettu sairaalaan tehtaan työntekijöiden toimesta. Minulla oli maltillisemmat reissut:D.

Matkalla ohitin myös tuulimyllyn ja Kotkan Stonehengen:).

Jälkimmäisen joenhaaran vierellä seisoo tämä Karhulan hovi, joka on tainnut jälleen aukaista ovensa. Tarjolla yöpymistä ja hienoa ruokailua, mikäli olen oikein ymmärtänyt. Hyvä niin, sillä hieno rakennus ansaitsisi päästä käyttöön.

Ja miten sopivasti juuri sen jälkeen tuli tämä pysäkki, joka varmasti toi julki monen meidän taloudellisten murheiden kanssa painivien mietteet. Vaikka en  oikeasti kyllä usko tuohon lauseeseen. Moni rikas se vasta rahoja miettii ja murehtiikin?

Matkan puolivälin toisella puolen oli tämä Karhulan hovin alkulähde eli tehtaat. Kappale menneisyyttä säilytettynä nykypolvien iloksi. Täällä sijaitsi Karhulan lasitehdas, jossa mm. Alvar Aalto työskenteli Ainonsa kanssa ja suunnitteli aaltomaljakkoaan. Ja jonka johtajalla pyyhki sen verran hyvin, että rakensi tuon hovin asunnokseen.

Alla olevan keltaisen talon oven yläpuolella luki: PÄRINÄPOJAT. 

Aika sympaattinen talo pärinöidä.

Eikö ole jotenkin ihanaa, että tällainen vanhojen puutalojen ystävä saa lähteä työhönsä vanhoista puutalokortteleista ja päätyä myös sellaiseen? Tämän viimeisen kuvan tien varrella sijaitsee nykyinen työpaikkani. Ei vanhassa puutalossa, mutta puutalossa kuitenkin.

Parin päivän ilot on siinä, että on kaksi tervettä jalkaa, joilla voi kävellä vaikka Kotkan Metsolasta Kotkan Metsäkulmaan. Että on työpaikka, johon mennä. Että talvi on lopultakin tullut ja lumi kaunistanut mustassa märehtineen maan. Että mielessäni on yksi projekti, jonka voin tehdä sitten kun on aikaa tuhlattavaksi ja tarve pysytellä sisällä. Että on tämä perhe, jonka luo palata iltavuoron päätteeksi. Että elämä on ja tarjoaa mitä parhaakseen näkee. Että kaikki on hyvin. Että on.

Ihmiset hyvät, suosittelen vakavasti kävelyä ja elämistä<3.

TOIVOISIN, ETTÄ

Reipas työkaverini siteerasi kolmannen viikon haastetta antaessaan New Yorkissa tehtyä tutkimusta. Tutkimusryhmä oli jaettu kahteen ryhmään, joista toisten piti jatkaa viisi kertaa lausetta: "toivoisin, että..." ja toisen ryhmän viisi kertaa lausetta: "olen iloinen, kun..." Tehtävän jälkeen molemmilta ryhmiltä heti kysyttiin, että kuinka tyydyttäväksi he oman elämänsä kokevat. "Olen iloinen"-ryhmän jäsenet raportoivat olevansa paljon tyytyväisempiä, kun "toivoisin"-ryhmän porukka. Toiset olivat juuri keskittyneet siihen hyvään mitä heillä oli, kun taas toiset olivat kiinnittäneet huomionsa siihen, mitä heiltä mielestään puuttui. Varsin looginen tulos, eikö vain?

Jatkuva toivominen ja katseen kiinnittäminen tulevaan, poissa olevaan ja puuttuvaan tekee sydämen epäilemättä raskaaksi. Toisaalta Raamattukin sanoo, että "elämä elpyy, kun toive täyttyy" Snl. 13:12 ja  muutama jae myöhemmin, että "sydän iloitsee, kun toive täyttyy". Tuskin toive ja toivominen on siis pahaksi, ellei se estä iloitsemasta ja näkemästä sitä, mitä nyt on. Omat toiveeni ainakin saattavat olla niin monenlaisia. On hetkellisiä toiveita. Kuten tänään, kun palelin kovasti ulkona viimassa näitä kuvia ottaessani ja toivoin, että olisin ottanut pipon ja kaulaliinan mukaan. Mikä onni oli päästä siitä viimasta lämpimään autoon.

On minulla myös vuosia kestäneitä, mutta matkalla unhoon painuneita toiveita, jotka putkahtelevat esiin yllättäen. Niin kävi tänään, kun kävin etsimään blogistani postausta Mia Kankimäen kirjasta "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin". Se löytyy muuten täältä. Sen tekstin lopuksi olin kirjoittanut: "Paikkoja, joihin haluaisin matkustaa: Buenos Aires. Intia. Barcelona. Lofootit. Kenia. Ja tämän kirjan jälkeen Kioto." Ja kappas, kuinka sydämeni iloitsi tajutessaan, että toiveenihan olivat täyttyneet ja täyttymässä vaikken edes muistanut niiden olemassaoloa. Barcelonaan pääsin viime kesänä. Ja vaikka en edes muistanut kaivanneeni Kiotoon ja joskus myöhemmin taisin jopa blogiinkin kirjoittaa, että en ole ikinä haaveillut Japaniin matkustamisesta, poikani edesauttoi Kioton toiveeni toteuttamista ja ensi kesänä olemme siellä, jos Jumala suo. Siispä toistan ja uudistan toiveeni: Paikkoja joihin haluaisin matkustaa: Buenos Aires. Intia. Lofootit. Kenia. Ja näiden jo toteutuneiden tilalle Mexico ja Sansibar. ps. Muutkin käy, kuhan on matka:D.

Nyt on muuten pakko lukea tuo Kankimäen kirja uudelleen tässä Japani-moodissa. Ja se kirjan alkulähde, joka on Hangon Annan blogin perusteella nyt ilmestynyt suomeksi, eli Sei Shonagonin Tyynynaluskirja.

Sitten on ne toiveet, joita kannan sydämeni alla vuodesta toiveen. Että lapseni löytäisivät aikanaan itselleen sopivat puolisot, opiskelupaikat ja työt. Että läheisilläni olisi asiat hyvin. Että saisimme laskut maksettua ja pystyisimme hoitamaan asiamme. Että löytäisivät lääkkeen Alzheimeriin ja säästyisin siltä pirulaiselta. Että jokaisena elämäni päivänä ymmärtäisin oman hyväosaisuuteni ja osaisin olla siitä kiitollinen. Että aina näkisin, että kuka on oleellisin ja pysyisin hänessä. 

Mutta varmuuden vuoksi päästän nyt toiveeni ja käännyn lopuksi niihin tämän päivän ilon aiheisiin. Tänään olen ollut iloinen auringonpaisteesta, tällä erää viimeisestä vapaapäivästäni, kakkosen kanssa tehdystä pikaostosreissusta, jonka johdosta vanhojenpäiväpuku on hankittu kohtuulliseen hintaan ja siitä, että neljältä oli vielä valoisaa. Olen myös iloinen siitä, että huomenna on työpäivä ja iltavuoro. Meinasin kävellä töihin ja suorittaa kymmenen kilsan lenkkini sillä tavalla. Olen myös iloinen, että minulla on bussilippu, siltä varalta, jos en jaksakaan. Matkaa on nimitäin aika paljon:).

Kuinka tyytyväinen olen elämääni? No, tosi tyytyväinen. Kaikkea on ja ei paljoa puutu:D. Entäs sinulla?